Kriittisyys kahleena

Tätä olen itse miettiny -ja joutunut miettimään- usein. Siis itsekriittisyyttä liian kahlitsevana piirteenä. Kyse on siis mielestäni sekä luonteenpiirteestä että myös opitusta ajatusmallista. Asiaa on luonnollisesti helpoin käsitellä oman kokemukseni kautta.

Minä olen luonteeltani hyvin utelias ja siten tiedonhaluinen. Se johtaa tarpeeseen tietää mahdollisimman paljon ja tarkasti asiasta, mitä on tekemässä. Toisaalta piirre voi olla toimiva ja hienokin, mutta liiallisena ja väärässä paikassa se ottaa sinut vangikseen ja hidastaa. Sen olen itse huomannut omalla matkallani instrumenttini kanssa.

Musiikin tekemisessä ja sen esittämisessä on minusta pitkälti kyse sanoman, tunteen ja voiman välittämisestä. Siihen päästäkseen tämän esittäjän tai tekijän täytyy pystyä päästämään irti kahleista, olla vapaa ja antaa musiikin virrata kauttaan. Se ei tietenkään onnistu, jos henkilö koittaa pitää kaikki narut tiukasti käsissään, kontrolloida kaikkea ja miettiä jokaista liikettä liian yksityiskohtaisesti ja liian läheltä. Tottakai matkalla kohti vapaata muusikkoutta, täytyy tehdä tietoista työtä ja rakentaa vahva perusta. Sen jälkeen täytyy luottaa. Astua ulos omasta ympyrästä ja uskaltaa luottaa. Musiikin voima ei voi kulkea kuulijalle tarpeeksi voimakkaana, jos esittäjä ei ole vapaa. 

Itse olen perusluonteeni lisäksi ehkä oppinut ja kasvanutkin tähän, hieman liian kriittiseen, ajattelutapaan muusikkona. Sitä koitan hetki hetkeltä työstää pois ja toisaalta tottua siihen, jotta pystyn siirtämään sitä taka-alalle. Vääränlainen itsekriittisyys on kuin paha tarkkailija mielessäni, joka liiman lailla pysyy kiinni jokaisessa soittamassani nuotissa ja tarkkailee ylhäältä päin jokaista askelta. Se ei anna minulle lupaa nähdä eteenpäin ja pidemmälle, ja vei minulta uskalluksen luottaa musiikin voimaan. Musiikki rakentuu toki pienistä paloista, mutta se rakentuu myös isommista lohkoista ja osista. Kokonaisuuden vuoksi ei voi soittaa vain pieniä rakennusnappuloita. Kuin legot: rakennat legotalon pienistä palikoista, mutta ollakseen talo se tarvitsee ne kaikki, ja ne täytyy nähdä yhdessä, osina (kuten seinä tai katto), ja huomata koko talo värineen päivineen. 

Kun opettelen pois tästä pahasta mallista, huomaan, kuinka tärkeää, mutta vaikeaa se on. Toisaalta on hienoa, että ymmärrän vapauden merkityksen musiikissa. Vapaus on ihanaa, sillä se kantaa sekä esittäjää että kuulijaa. Vain näin myös soittajan tai laulajan persoona voi tulla mukaan musiikkiin ja musiikista tulee oikeasti elävää. Olisi tylsää, jos jokainen muusikko kuulostaisi aivan samalta. Itselleni oman itsensä säilyttäminen on tärkeää ja haluan pitää kiinni omasta muusikkoudestani. Liukuhihnalla tuotetut saman muotin muusikot eivät ole se, mihin pitäisi pyrkiä. Vapauden kautta löydämme nämä hienot erilaiset persoonat, joista kaikki pääsevät nauttimaan musiikin kautta!

Kuva:

Upeita ilmaisia kuvia - Pixabay