Äänien jäljillä

huhtikuuta 23, 2021

Äänien jäljillä

Tämä onkin jännä juttu aloittaa. En itsekään ollut alussa aivan varma, minne tämä otsikointi ja ajatus veisi. Taustalla ajattelin ehkä sitä, miten musiikki koostuu äänistä ja virallisesti musiikiksi luokitellun äänen ulkopuolella on valtavasti muuta ääntä. Mikä kaikki on musiikkia?

Toki voitaisiin tarttua tähän kysymykseen monen eri genren kautta ja jokaisessa niistä olisivat olemassa omat säännöt ja lainalaisuutensa. Toisaalta, jos päätän koota valitsemiani ääniä yhteen tavalla, joka ei ehkä ole suoraan musiikkia tiettyyn tyylilajiin, ei kenelläkään ole valtuuksia tulla virallisesti julistamaan, että tämä ei ole musiikkia. Tämä pistää ainakin omat aivoni ajattelemaan asiaa aivan uudelta kantilta. Millaista uutta musiikkia voisinkaan tehdä?

Tästä loistava esimerkki on aiemmassa jutussani, Musica Nova, kuvailemani striimikonsertti keskuskirjasto Oodissa Helsingissä, jossa esitettiin Simo Steen-Andersenin teos, Run Time Error. Steen-Andersen käytti kirjastoa instrumenttinaan ja kertoi äänen toimivan teoksen motiivina. Tässä hyödynnettiin uudenlaista ajatusta äänestä mielestäni hyvin mielenkiintoisesti.

Itselleni pohtiessani "musiikin ulkopuolista" ääntä, jota voisi ehkä hyödyntää musiikinteossa, ensimmäisenä mieleeni tuli luonto. Ajatus ei ole uusi, sillä monet ovatkin käyttäneet luontoa jo instrumenttina sekä äänenä musiikissa, monessa eri genressä, ja hyvin vaihtelevilla tavoilla. Näistä esimerkkeinä mainittakoon metalliyhtye Gojiran käyttämät valaiden äänet, mustarastaan laulu The Beatlesin Blackbirdissä, useat suomalaiset lintulajit Einojuhani Rautavaaran teoksessa Cantus Arcticus sekä Kanye Westin ja Jay Z:n yhteisalbumin avausraidan No Church In The Wild taustalla kätetyt luonnonäänet. Ensimmäisen kerran tällaiseen kuitenkin päädyttiin vuonna 1924, kun italialainen Otto Respighi sävelsi teoksen Rooman pinjat ja lisäsi orkesterin joukkooon satakielen laulua äänilevytallenteelta. Kolmannen osan lopussa voi siis kuulla gramofonista soivaa aitoa satakielen laulua. (Tringa)

Seuraavana ajatukseni kääntyivät kaupunkiympäristöön, liikenteeseen, puheensorinaan ja arjen ääniin. Nämä arjen äänet tulivat vastaan myös Juha Korvenpään kirjoituksessa Arkipäiväiset äänet musiikissa. Tekstissä puhutaan arkiäänistä ja siitä, mitkä ovat arkiääniä ja voidaanko ylipäätään puhua musiikillisista ja ulkomusiikillisista äänistä. Mietin myös, että hyvin montaa arkista ääntä on käytetty musiikissa myös matkimalla sitä ja luomalla ääni uudelleen oikeilla instrumenteilla. Millaisia nämä teokset olisivatkaan aidoilla elämän äänillä ilman tätä instrumenttia? Samaa matkimista on tehty hyvin paljon myös luonnonäänien kanssa (jotka voidaankin varmaan lukea myös arkiääniksi) ja niitä on koottu kattavaksi kokonaisuudeksi Helsingin seudun lintutieteellisen yhdistyksen, Tringan, sivulla olevaan juttuun, Mustarastas ja muut linnut musiikissa. Jutussa mainitaan myös, miten tietty soitin on voinut vakiintua tietyn linnun matkijaksi. Esimerkiksi klarinettia käytetään usein luodessa käen ääntä.

Nämä kaikki aiemmat ajatukset tuntuivat jo keksityiltä ja olisin halunnut löytää jonkin uuden ajatuksen. Tavanomaisia ääniä on paljon meidän kaikkien ympärillä, ja kuten mainitsin, ovat monet niitä jo musiikissa hyödyntäneet. Jäin siis vielä miettimään, mitä uutta voisin löytää äänistä ympärillämme? Ainakin ajattelin, että onko kaiken arkiäänen käyttäminen musiikissa edes miellyttävää? Luodulla uudella musiikilla (ilman näitä arkiääniä, niin, että se vastaa selvästi jotain tyylilajia) saamme kuulokokemuksia, ja kokemuksia ylipäätään, äänistä, harmonioista ja kokonaisuuksista, joita emme pelkkää ympäröivää elämää kuuntelemalla koskaan kokisi. Ne erottuvat elämän muista äänistä ja synnyttävät suuria uusia tunteita. Syvemmällle tähän ajatukseen ei kannata kuitenkaan nyt tässä jutussa paneutua, sillä päätyisimme todennäköisesti historiaan soittimien syntymään - siihen, miten ja miksi eri instrumentit ovat syntyneet ja kuinka musiikki on löydetty.

Nettiselailuissani päädyin äkkiä jälleen luontoäänien äärelle. Luonnon äänien jäljillä on Minna Pyykön maailma nimisen podcastin jakso Yle Areenassa ja tässä kuuntelemassani jaksossa on vieraana Turun yliopiston tähtitieteen professori Harry Lehto. Heti alkuun Pyykkö mainitsi hyvin mielenkiintoisen seikan siitä, miten "Suomen luontoa voi harrastaa myöskin ääninä". Professori Harry Lehto on kerännyt ääniä vapaa-ajan harrasteena podcastin äänityksen aikaan, vuonna 2013, jo viiden vuoden ajan.

Jakson alussa kuullaan paljon Suomen luonnon lintuja. Tämä kirvoittikin mieleeni hetkiä keväältä ja kesältä, kun pysähdyn usein kuuntelemaan juurikin lintuja. Miten paljon eri melodioita ja sävelmiä voikaan kuulla. Näitä yhdistelemällä voisi saada vaikka minkälaisen teoksen aikaan. Toisaalta esim. Lehdon podcastissa esittelemä kanadalaisen mahlatikan soidinnaputus on hyvin rytminen ääni ja erilainen kuin suomalaisten tikkojen tasainen hakkaaminen. Lintujen äänimaailmasta löytyy niin melodioita kuin rytmejä.

Lehto on toki tähtitieteen professori, mutta harrastuksensa myötä on hän saanut toimia myös äänittäjänä ja voisiko sanoa jopa miksaajana - ainakin editoijana. Hän kertoo, miten kaukana kuuluva liikenteen kohina on helppo editoida ja leikata pois, jos äänittää korkeaäänisiä tiaisia, mutta matalilla taajuksilla huhuilevaa pölllöä äänittäessä homma olisikin hankala.

Lehto kertoo, että uuteen ympäristöön astuessaan hän ensimmäisenä katsahtaa ylöspäin selvittääkseen onko yötaivaalla tähtiä tai päiväsaikaan taivaalla lenteleviä lintuja. Seuraavaksi hän pysähtyy muutamaksi minuutiksi vain kuuntelemaan ympäristöään ja äänimaailmaa. Eikös tällainen menisi hyvin myös nykyajan meditaatio- tai läsnäoloharjoitteena? Jos haluaa kokea mahdollisimman hyvin luonnon ääniä ilman ihmisen aiheuttamia häiriöitä ovat Lehdon mukaan kesän yöt siihen parhainta aikaa. Talviaikaan Lehto mainitsee parhaaksi äänityskohteeksi pöllöt ja nisäkkäät. Jäät ovatkin sitten jo aivan oma maailmansa- jäillä kulkiessasi voit kuulla jään ihmeellisen laulun.

Erikseen on mainittava podcastista kohta 14:15. Siinä Lehto esittelee rantakanojen heimoon kuuluvan huitti-lajin erään linnun ääntelyn. Ääni on erikoinen ja hyvin mielenkiintoinen. Lehto myös mainitsee podcastissa, kuinka hän haluaa kuullun äänen lisäksi nähdä äänen. Niinpä hän saattaa äänen visuaaliseen muotoon sonogrammiksi.

Vaikka kaikki lintujen ja luonnon äänet luulisi tunnistavansa, poikkeavia ääniä on niin paljon, ettei ääniä aina tunnistakaan. Luontokin osaa yllättävän paljon. Esimerkiksi talitiaisen äänissä on kuulema valtava vaihtelu ja löytyyhän luonnosta monia taitavia matkijoita! Siksipä jokin Suomen muuttolintulaji, joka on taitava matkimaan, voi Suomen suvessa laulella vaikka muuttomatkalla tapaamansa afrikkalaisen linnun tapaan. Emme siis ole ainoita olijoita, jotka osaavat matkia kuultuja ääniä. Osaavatko siis eläimetkin musisoida? Ainakin linnut laulelevat eri murteilla eri puolilla Suomea, mikä on todella yllättävää. Kuten myös kysymys siitä synnyttävätkö revontulet ääniä? (Minna Pyykön podcast)